Rotan hullu vuosi - sattumaa vaiko muuta?

(maa)rotan vuosi
2008 helmikuun 7. pvä alkanut vuosi on merkiltään rotta, elementiltään maa. Koska rotta yleensä on veden merkki, maa sopii huonosti rotalle ja seurauksena on myrskyjä ja luonnonmullistuksia. Varoa pitää myös piilossa olevaa aggressiivisuutta ja joskus liiankin kuumina hehkuvia rakkauden tunteita. Rotan vuotta leimaavat yleensä innovaatiot ja pioneerihenkisyys. Kehitystä tapahtuu edelleen viihteen ja kommunikaation saroilla, Rotan vuosi on energinen ja eloisa.

Tiedä sitten mitä on uskomista. Tämä vuosi on ollut lähipiirilleni rankka, ja luen siihen kuuluvaksi eri-ikäisiä miehiä ja naisia 50v. alaspäin niin työelämästä, tuttava- ja ystäväpiiristä, sisaruksista ja omasta perheestä. Listaan tähän nyt alle vastoinkäymisiä, mitä on tämä vuonna minun tuntemilleni ihmisille tapahtunut kuitenkaan sen tarkemmin erittelemättä kuka on kyseessä. Teen tämän myös itseni vuoksi, sillä jotenkin tuntuu, että tämä vuosi on ollut erityisen rankka.

1. 1,5v. poika ei ole saanut useaan kuukauteen iltapäiväruokaa päiväkodissa
2. 9v. ns. kiltti poika jäänyt kiinni tupakoinnista
   
3. 12v. tytö pahoinpidelty 15v tytön toimesta
4. 14v. ns. kiltti tyttö jää kiinni tupakoinnista ja näpistyksestä
5. 15v. tyttö raiskattu aikuisen miehen toimesta
6. avioero 3 aviovuoden jälkeen
7. avioero 8 aviovuoden jälkeen
8. aviopuoliso pettänyt toista useiden kumppanien kanssa ja elänyt kaksoiselämää
9. seurustelukumppani alkoholisoitunut juopoksi
10. aviopuoliso alkoholisoitunut juopoksi
11. tärkeä ihminen hurahtanut uskonnoliseen lahkoon
12. tärkeä ihminen jättänyt ystävänsä seurustelun takia
13. mielenterveyshäiriö, hoitona lääkkeet
14. mielenterveyshäiriö, hoitona lääkkeet
15. mielenterveyshäiriö, hoitona lääkkeet + taideterapia
16. mielenterveyshäiriö, hoitona lääkkeet + Avo-osasto
17. läheisen ihmisen täti kuollut syövän takia
18. rannemurtuma, sairasloma 1kk
19. kuumetauti yli viikon koko perheellä

Hengellisyyden ja uskonnollisuuden vaikeus

Tänään olen tutkinut uskontoja ja uskomuksia, samaa aihetta, joka on kiehtonut minua vuosikaudet. Olen ehkä yrittänyt tulkita sitä kautta oman hengellisyyttäni tai löytää oman uskonnollisuuteni, mutta vielä mikään ei ole ns. kolahtanut, mikään yleisistä ja vallalla olevista uskonnoista, uskomussuunnista tai ismeistä ei ole tullut minulle rakkaammaksi kuin joku toinenkaan.
En osaa nykyään edes sanoa löytyykö minusta ns. hengellistä puolta, kaipuuta minua suurempaan ja mahtavampaan henkiseen voimaan vaikka tunnustankin tiettyjä dogmeja eri uskonnoista ja uskon tietäväni tiettyjen asioiden hengellisellä saralla olevan totta.

Yksi piirre tuntuu korostuvan kaikissa hengellisissä suuntauksissa ja ne ovat riitit. Ei riitä että uskoo pyhien kirjoitusten tai ohjesuuntien olevan tosia, vaan niitä pitää myös toteuttaa jokapäiväisessä elämässä. Sanotaankin, "ettei ole uskoa ilman tekoja" eli palvonnan kohde on tuotava esiin elämässä rukousten, elämäntavan ja dogmien noudattamisen muodossa. Itselleni se taas on hankalaa ellei mahdotontakin, sillä en yksinkertaisesti jaksa joka päivä tai joka viikkokaan ajatella hengellisiä ajatuksia.
Minusta tuntuu sanattoman hankalalta löytää hetki jokapäiväiseni elään keskestä aikaa riitille/riiteille, jotka vakuuttaisivat minut jumaluuden läsnäolosta ja yhteydestä, tai ottaa itse yhteyttä henkisyyttäni ylläpitävään suurempaan voimaan. Olen myös hajamielinen enkä kestäisi sitä syyllisyyden määrää, joka kertyisi siitä, etten tänäänkään muistanut riittiäni suorittaa. Voiko uskonnollisuutta ja hengellisyyttä olla ilman, että siitä joka hetki muistutetaan tai vaaditaan? Voinko uskoa ja olla yhteydessä itseäni suurempaan voimaan ilman, että tuon sen läsnäoloa tiedettäväksi ja en palvele sen tarkoituksia ja suorita riittejä? Onko se tyhjää uskoa/hengellisyyttä?

Jotkut voisivat varmaan kokea tämänkaltaisen pohdinnan loukkaavana, suorastaan hyökkäyksenä itseään vastaan. Tai mahdollisesti pitävät minua kerettiläisenä, pakanana, uskonnottomana ihmisenä. Ehkä he ovat myös oikeassa. Voinhan olla liian maallistunut ja korruptoitunut, kun en kaipaa suoraa yhteyttä itseäni auttavaan ylimaalliseen voimaan mutta toisaalta en koe itseäni myöskään ketään paremmaksi tai oikeutetuksi ylenkatsomaan ketään. Minusta kaikilla kuuluisi olla lupa usko, tai olla uskomatta. Oikeus hengellisyyteen tai maallisuuteen oman kehityskaarensa mukaisesti. Onko väärin antaa ihmisille vapaus päättää itse, mitä he tekevät henkensä kanssa?

Minun matkani jatkuu, etsin ja tutkin ja ehkä löydän avaimen tähän henkiseen lukkoon, joka hylkää kaikki eteeni tulevat valmiit uskonkappaleet ja uskot. Ehkä jonain päivänä koen jonkun näistä omakseni ja pelastun, kuten uskovaiset yleensä sanovat. Tai ehkä minä ihmettelen elämän loppuun asti kummallisia asioita joilla ihmiset täyttävät elämänsä selvitäkseen seuraavaan päivään. Se jää nähtäväksi.

nöyryys ja itsetutkistelu

Olen viime päivinä lukenut "opi tuntemaan itseäsi"-kirjoja, tai itsetutkiskelun avuksia tarkoitettuja kirjoja. Eräs ystäväni antoi niitä minulle lainaan hyvää tarkoittaen, ajatellen ehkä, että nykyisessä tilanteessani kaipaisin henkisiä työkaluja päästäkseni elämääni vaivaavasta ahdistuksesta eroon.

Kyllä, olen ahdistunut. Epämääräisen ja ikävällä tavalla, jonka syytä olen yrittänyt selvitellä muun elämän lomassa kuukauden päivät. Ei edistystä muta ei myöskään parannusta. Olenkin jo ehtinyt ottamaan asenteen, että kestän tämän kyllä ja joskus se kuitenkin helpottaa. Kunhan se ei haittaa työtäni ja perhe-elämääni, voin tutkia tunnetilojani ja yrittää ymmärtää, minä on saattanut minut tähän ikävään välikäteen.

Niissä kirjoissa on ollut hyviä ajatuksia, niissä puhutaan rakkauden eri puolista niin lapsuudessa kuin aikuisiälläkin, miten sitä on koettu tai jääty kokematta ja kuinka ihminen oppisi rakastamaan sekä olemaan rakastettu. Niissä puhutaan myös peloista, ahdistuksesta, kiireestä ja ihmisten epävarmuudesta, kaikki asioita, joista onkin hyvä tietää ja puntaroida omalta kohdaltaan. Valitettavasti kirjat lähestyvät elämänkriisejä kristillisestä näkökulmasta ja se ei haittaa sinänsä, jos kuitenkin tukeudutaan muuhunkin kuin uskonnon suomiin keinoihin työstää ongelmia. Siinä vaiheessa minulta kuitenkin loppuu mielenkiinto, kun puhutaan saatanan sairastuttamista ihmisistä, lopun ajoista ja luvataan rukouksen poistavan kaikki murheet, kun vain antautuu täysin kaikkivoivan olennon armoille. Joo... ei kiitos.

Huomasin myös, etten vieläkään pidä sanasta nöyryys. Minulle nöyryys edustaa anteeksipyytävää asennetta ja lakki kourassa - tapaa ottaa kiitollisena vastaan kaikki, mitä elämältä saa. En tiedä mikä siinä saakin minussa vihan nousemaan, sillä koen oikeudekseni kohdata elämän vaikeudet pää pystyssä, tasaveroisena muiden ihmisten kanssa. Ehkä minä sekoitan nöyristelyn ja nöyryyden keskenään, ehkä.
Toisaalta en ole koskaan odottanut elämältä mitään, vaan yllättynyt iloisesti, jos jotain myönteistä on tapahtunut. Omalla työlläni olen saavuttanut sen, mitä minulla on, omalla henkisella kasvullani ja ihmistuntemuksellani olen rakentanut nykyisen verkon, joka minut ottaa kiinni, jos putoan.

Inhoan myös ylikaiken suomalaista sananlaskua "se joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa". En ole siitä lapsesta asti pitänyt, sillä se mielestäni kehoittaa ihmisiä tyytymään siihen, mitä on uskaltamatta kokeilla, voisiko sittenkin olla jotain enemmän. On kuin suomalainen mentaliteetti (se vanha) olisi ollut, että pitää olla kiltti, tyytyväinen vähään ja lakia sekä moraalia pelkäävä. En sitten tiedä onko tämä nykyinen mentaliteetti "kaikki mulle heti" yhtään parempi, ainakin se lisää henkistä tyhjyyttä, kun koskaan ei kuunnella mitä oikeasti haluaa. Sellainen sopiva suhde materian ja henkisten tavoitteiden kanssa olisi optimaali. Toisaalta on vaikea yrittää ajatella syvällisesti, kun työpäivän jälkeen surisee työjutut päässä, pitäisi hoitaa perhe ja ehkä siivoja jos jaksaa sekä sitten mennä nukkumaan taas aloittaakseen saman uudestaan.

Mutta minä luen kirjoja, pyrin tutkistelemaan itseni syvimpiä tuntoja ja selvittämään ahdistukseni lähteen, jotta voisin elää tasapainoista elämää. Hulluinta on, ettei tuo tunne kuitenkaan ole vienyt elämäniloa tai onnellisuutta, se vain lähinnä viiltää ja hiertää kuin rasitusvammainen polvi.