Rotan hullu vuosi - sattumaa vaiko muuta?

(maa)rotan vuosi
2008 helmikuun 7. pvä alkanut vuosi on merkiltään rotta, elementiltään maa. Koska rotta yleensä on veden merkki, maa sopii huonosti rotalle ja seurauksena on myrskyjä ja luonnonmullistuksia. Varoa pitää myös piilossa olevaa aggressiivisuutta ja joskus liiankin kuumina hehkuvia rakkauden tunteita. Rotan vuotta leimaavat yleensä innovaatiot ja pioneerihenkisyys. Kehitystä tapahtuu edelleen viihteen ja kommunikaation saroilla, Rotan vuosi on energinen ja eloisa.

Tiedä sitten mitä on uskomista. Tämä vuosi on ollut lähipiirilleni rankka, ja luen siihen kuuluvaksi eri-ikäisiä miehiä ja naisia 50v. alaspäin niin työelämästä, tuttava- ja ystäväpiiristä, sisaruksista ja omasta perheestä. Listaan tähän nyt alle vastoinkäymisiä, mitä on tämä vuonna minun tuntemilleni ihmisille tapahtunut kuitenkaan sen tarkemmin erittelemättä kuka on kyseessä. Teen tämän myös itseni vuoksi, sillä jotenkin tuntuu, että tämä vuosi on ollut erityisen rankka.

1. 1,5v. poika ei ole saanut useaan kuukauteen iltapäiväruokaa päiväkodissa
2. 9v. ns. kiltti poika jäänyt kiinni tupakoinnista
   
3. 12v. tytö pahoinpidelty 15v tytön toimesta
4. 14v. ns. kiltti tyttö jää kiinni tupakoinnista ja näpistyksestä
5. 15v. tyttö raiskattu aikuisen miehen toimesta
6. avioero 3 aviovuoden jälkeen
7. avioero 8 aviovuoden jälkeen
8. aviopuoliso pettänyt toista useiden kumppanien kanssa ja elänyt kaksoiselämää
9. seurustelukumppani alkoholisoitunut juopoksi
10. aviopuoliso alkoholisoitunut juopoksi
11. tärkeä ihminen hurahtanut uskonnoliseen lahkoon
12. tärkeä ihminen jättänyt ystävänsä seurustelun takia
13. mielenterveyshäiriö, hoitona lääkkeet
14. mielenterveyshäiriö, hoitona lääkkeet
15. mielenterveyshäiriö, hoitona lääkkeet + taideterapia
16. mielenterveyshäiriö, hoitona lääkkeet + Avo-osasto
17. läheisen ihmisen täti kuollut syövän takia
18. rannemurtuma, sairasloma 1kk
19. kuumetauti yli viikon koko perheellä

Hengellisyyden ja uskonnollisuuden vaikeus

Tänään olen tutkinut uskontoja ja uskomuksia, samaa aihetta, joka on kiehtonut minua vuosikaudet. Olen ehkä yrittänyt tulkita sitä kautta oman hengellisyyttäni tai löytää oman uskonnollisuuteni, mutta vielä mikään ei ole ns. kolahtanut, mikään yleisistä ja vallalla olevista uskonnoista, uskomussuunnista tai ismeistä ei ole tullut minulle rakkaammaksi kuin joku toinenkaan.
En osaa nykyään edes sanoa löytyykö minusta ns. hengellistä puolta, kaipuuta minua suurempaan ja mahtavampaan henkiseen voimaan vaikka tunnustankin tiettyjä dogmeja eri uskonnoista ja uskon tietäväni tiettyjen asioiden hengellisellä saralla olevan totta.

Yksi piirre tuntuu korostuvan kaikissa hengellisissä suuntauksissa ja ne ovat riitit. Ei riitä että uskoo pyhien kirjoitusten tai ohjesuuntien olevan tosia, vaan niitä pitää myös toteuttaa jokapäiväisessä elämässä. Sanotaankin, "ettei ole uskoa ilman tekoja" eli palvonnan kohde on tuotava esiin elämässä rukousten, elämäntavan ja dogmien noudattamisen muodossa. Itselleni se taas on hankalaa ellei mahdotontakin, sillä en yksinkertaisesti jaksa joka päivä tai joka viikkokaan ajatella hengellisiä ajatuksia.
Minusta tuntuu sanattoman hankalalta löytää hetki jokapäiväiseni elään keskestä aikaa riitille/riiteille, jotka vakuuttaisivat minut jumaluuden läsnäolosta ja yhteydestä, tai ottaa itse yhteyttä henkisyyttäni ylläpitävään suurempaan voimaan. Olen myös hajamielinen enkä kestäisi sitä syyllisyyden määrää, joka kertyisi siitä, etten tänäänkään muistanut riittiäni suorittaa. Voiko uskonnollisuutta ja hengellisyyttä olla ilman, että siitä joka hetki muistutetaan tai vaaditaan? Voinko uskoa ja olla yhteydessä itseäni suurempaan voimaan ilman, että tuon sen läsnäoloa tiedettäväksi ja en palvele sen tarkoituksia ja suorita riittejä? Onko se tyhjää uskoa/hengellisyyttä?

Jotkut voisivat varmaan kokea tämänkaltaisen pohdinnan loukkaavana, suorastaan hyökkäyksenä itseään vastaan. Tai mahdollisesti pitävät minua kerettiläisenä, pakanana, uskonnottomana ihmisenä. Ehkä he ovat myös oikeassa. Voinhan olla liian maallistunut ja korruptoitunut, kun en kaipaa suoraa yhteyttä itseäni auttavaan ylimaalliseen voimaan mutta toisaalta en koe itseäni myöskään ketään paremmaksi tai oikeutetuksi ylenkatsomaan ketään. Minusta kaikilla kuuluisi olla lupa usko, tai olla uskomatta. Oikeus hengellisyyteen tai maallisuuteen oman kehityskaarensa mukaisesti. Onko väärin antaa ihmisille vapaus päättää itse, mitä he tekevät henkensä kanssa?

Minun matkani jatkuu, etsin ja tutkin ja ehkä löydän avaimen tähän henkiseen lukkoon, joka hylkää kaikki eteeni tulevat valmiit uskonkappaleet ja uskot. Ehkä jonain päivänä koen jonkun näistä omakseni ja pelastun, kuten uskovaiset yleensä sanovat. Tai ehkä minä ihmettelen elämän loppuun asti kummallisia asioita joilla ihmiset täyttävät elämänsä selvitäkseen seuraavaan päivään. Se jää nähtäväksi.

nöyryys ja itsetutkistelu

Olen viime päivinä lukenut "opi tuntemaan itseäsi"-kirjoja, tai itsetutkiskelun avuksia tarkoitettuja kirjoja. Eräs ystäväni antoi niitä minulle lainaan hyvää tarkoittaen, ajatellen ehkä, että nykyisessä tilanteessani kaipaisin henkisiä työkaluja päästäkseni elämääni vaivaavasta ahdistuksesta eroon.

Kyllä, olen ahdistunut. Epämääräisen ja ikävällä tavalla, jonka syytä olen yrittänyt selvitellä muun elämän lomassa kuukauden päivät. Ei edistystä muta ei myöskään parannusta. Olenkin jo ehtinyt ottamaan asenteen, että kestän tämän kyllä ja joskus se kuitenkin helpottaa. Kunhan se ei haittaa työtäni ja perhe-elämääni, voin tutkia tunnetilojani ja yrittää ymmärtää, minä on saattanut minut tähän ikävään välikäteen.

Niissä kirjoissa on ollut hyviä ajatuksia, niissä puhutaan rakkauden eri puolista niin lapsuudessa kuin aikuisiälläkin, miten sitä on koettu tai jääty kokematta ja kuinka ihminen oppisi rakastamaan sekä olemaan rakastettu. Niissä puhutaan myös peloista, ahdistuksesta, kiireestä ja ihmisten epävarmuudesta, kaikki asioita, joista onkin hyvä tietää ja puntaroida omalta kohdaltaan. Valitettavasti kirjat lähestyvät elämänkriisejä kristillisestä näkökulmasta ja se ei haittaa sinänsä, jos kuitenkin tukeudutaan muuhunkin kuin uskonnon suomiin keinoihin työstää ongelmia. Siinä vaiheessa minulta kuitenkin loppuu mielenkiinto, kun puhutaan saatanan sairastuttamista ihmisistä, lopun ajoista ja luvataan rukouksen poistavan kaikki murheet, kun vain antautuu täysin kaikkivoivan olennon armoille. Joo... ei kiitos.

Huomasin myös, etten vieläkään pidä sanasta nöyryys. Minulle nöyryys edustaa anteeksipyytävää asennetta ja lakki kourassa - tapaa ottaa kiitollisena vastaan kaikki, mitä elämältä saa. En tiedä mikä siinä saakin minussa vihan nousemaan, sillä koen oikeudekseni kohdata elämän vaikeudet pää pystyssä, tasaveroisena muiden ihmisten kanssa. Ehkä minä sekoitan nöyristelyn ja nöyryyden keskenään, ehkä.
Toisaalta en ole koskaan odottanut elämältä mitään, vaan yllättynyt iloisesti, jos jotain myönteistä on tapahtunut. Omalla työlläni olen saavuttanut sen, mitä minulla on, omalla henkisella kasvullani ja ihmistuntemuksellani olen rakentanut nykyisen verkon, joka minut ottaa kiinni, jos putoan.

Inhoan myös ylikaiken suomalaista sananlaskua "se joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa". En ole siitä lapsesta asti pitänyt, sillä se mielestäni kehoittaa ihmisiä tyytymään siihen, mitä on uskaltamatta kokeilla, voisiko sittenkin olla jotain enemmän. On kuin suomalainen mentaliteetti (se vanha) olisi ollut, että pitää olla kiltti, tyytyväinen vähään ja lakia sekä moraalia pelkäävä. En sitten tiedä onko tämä nykyinen mentaliteetti "kaikki mulle heti" yhtään parempi, ainakin se lisää henkistä tyhjyyttä, kun koskaan ei kuunnella mitä oikeasti haluaa. Sellainen sopiva suhde materian ja henkisten tavoitteiden kanssa olisi optimaali. Toisaalta on vaikea yrittää ajatella syvällisesti, kun työpäivän jälkeen surisee työjutut päässä, pitäisi hoitaa perhe ja ehkä siivoja jos jaksaa sekä sitten mennä nukkumaan taas aloittaakseen saman uudestaan.

Mutta minä luen kirjoja, pyrin tutkistelemaan itseni syvimpiä tuntoja ja selvittämään ahdistukseni lähteen, jotta voisin elää tasapainoista elämää. Hulluinta on, ettei tuo tunne kuitenkaan ole vienyt elämäniloa tai onnellisuutta, se vain lähinnä viiltää ja hiertää kuin rasitusvammainen polvi.

Seksin mysteerit

Tänään ei ole ollut hyvä päivä.
Eihän se ikinä ole, kun joutuu kohtaamaan itsensä ja miettimään missä sitä on tehnyt väärin. Ja raflaavasta otsikosta huolimatta, en aio paljastaa mitään törkyisiä yksityiskohtia seksielämästäni tai mitä kaikkea siihen kuuluu, kun tosiasia on, ettei sitä ole. Siis seksiä, tai seksielämää ylipäätään.

En oikeasti koskaan uskonut, että en haluaisi seksiä, ettei se saisi minuun kipunoita ja tulta sekä tappuraa. Seksi on mahtava asia ja minullahan sitä pitäisi piisata, parisuhde ja kaikki, kilin villat.
Minusta on tullut pahempi siveydensipuli kuin neitsyysaikoinani, jolloin sitä antoi muiden yrittää muttei yrittänytkään antaa. Mihin hävisi seksi ja seksin viettelys?

Minulle uskoteltiin, että lapsen syntymä sammuttaa seksihalut, mutta minulla se näköjään vaikuttaa yli puolitoista vuotta viiveellä. Ja aikaisemmin mitkään työpaineet, stressit, siivoamaton koti tai riitely eivät hetkauttaneet lihanhimoani suuntaan tai toiseen, sitä oli saatava, kun halusi. Nyt tuntuu, että mikään ei saa konetta käyntiin ja en myöskään koskaan uskonut, että nainen voisi kärsiä "impotentista". Ja tätä ei saa nyt käsittää väärin, mies on yhtä ihana, seksikäs ja miehekäs kuin ennenkin, minulla vain viiraa päässä, kummassa, siihen en ota kantaa.

Seksinnälkä ei toisaalta ole kadonnut mihinkään, sitä tuntee pientä kihelmöintiä ja näkee pikkutuhmia päiväunia mutta todellisuuden karuus karistaa ne viimeisimmätkin lämmön hiput sisältä ja sitä huomaa taas tuhannetta kertaa makaavansa sohvalla kaukosäädin kädessä hyppimässä kymmenettä kertaa kanavia läpi, kun ei sieltä kuitenkaan mitään tule. Ja mies on siinä vieressä, otettavana itselleen eikä sitä tee mitään ja jos toinen yrittää, sitä vaan ei syty, reagoi ja toinen lähtee pois torjuttuna, pettyneenä.

Ja minä huudan pääni sisällä "Minä haluan seksiä mieheni kanssa!" Mikä ihme siinä on, että se ei onnistu? Eipä estäneet raskaudet tai synnytykset kehojemme harmoniaa mutta nyt jokin muu, epämääräinen salakavala tauti nimeltä arki? paineet? vanhemmuus? väsymys? erottaa meidät toistemme sylistä. Kyllähän sitä läheisyyttä jaetaan, suukkoja ja halauksia, mutta minä kaipaan sitä roihua, joka korventaa maailman ympäriltäni ja universumissa ei ole kuin kaksi aikuista ihmistä toteuttamassa puolisoiden välisistä rakkaudentunnustuksista vanhimpaa ja voimakkainta.

En myöskään halua platoonista suhdetta näin nuorella iällä, enkä halua olla pelkkä työläinen, vaimo ja äiti. Haluan jakaa mieheni kanssa sen kielletyn hedelmän, tuntea kuumuuden ja päätä pyörryttävän himon, aistia alkukantaisen soidinlaulun, joka kohoaa mielihyvästä ja rakkaudesta... ja kyllä, taisimpa sittenkin paljastaa hiukan törkyisiä yksityiskohtia seksielämästäni mutta jos sitä ei saa, voi kai niitä kauniita muistoja ajatella... kurjuus...

Opettelemassa rakentamaan ja remontoimaan

Minulla on Visio.
Eikä vain yhtä vaan monta erilaista alkaen asuntoni seinien väristä lattialistojen muotoihin sekä lattian materiaaleihin kuin maapalani muokkaamisesta hillityksi teemamaisemaksi, jossa erilaiset sisä- ja ulkotilat luovat kiireiselle kaupunkilaiselle hetkeksi tyyneyden illuusion unohtamatta kunnioittaa menneitä, joita paikkaan liittyyn.

Olen myös ollut uuttera Visioni suhteen. Olen ottanut selvää työvaiheista, materiaalikuluista, luvista ja ajansa, jonka nämä projektit voisivat viedä. Olen myös ostanut, saanut ja saanut selville, mistä ja minkälaisia työvälineitä Visioni toteuttaminen vaatii.

Mutta on olemassa yksi iso Mutta....

En ole eläissäni maalannut seiniä, remontoinut, tapetoinut, käyttänyt porakonetta monimutkaisempaa sähkötyökalua tai rakentanut ulkona mitään puusta ja nauloista. On suorastaan tuskallista törmätä remontoijien ja rakentajien käyttämään ammattisanastoon, jotka kuulostavat täydeltä heprealta korvissani... kuten mitä on koolaus, liisteri, merkinnät 9x21 ja millimitat. Kaikenlaisia routarajoja, vatupasseja, salaojituksia ja harsoja maan ja soran väliin... Ei ihme etten ole kyennyt muuta kuin keräämään tietoa ja repimään tukkaa päästäni aina, kun taas uusi mystinen sana ilmestyy eteeni, jolle ei löydy googlettamalla selitystä, koska sitä käyttävät vain asiaan vihkiytyneet tottuneesti ilman selkeää tarvetta eritellä, mitä se tarkoittaa.

Olen kuitenkin valmis yrittämään aina uutta ja tarpeeksi tietoa kerättyäni alan toteuttamaan Visiotani. Yhtä olenkin jo toteuttanut ja sen pieleenmenon syyn selvittämiseen kului pari vuotta...
Olin siis lakannut tummalla lakalla (Petsannut?) huonekaluja pensselilla, mutta unohtanut pyyhkiä sitä rätillä levityksen jälkeen, jotta puun syyt tulisivat näkyviin. Onhan se ihan kiva noinkin, mutta se olisi voinut olla vielä parempikin. Tässä siis viisastuneena teen seuraavan kerran homman paremmin, jotta voin toteuttaa Visioni mahdollisimman tarkasti.

iltapäivän tylsyydestä kärsivät yhdistykää!

Onko kellään toisella sellaista tuntemusta, että minuutit kuluvat hitaasti, löhöilet sohvalla ja et jaksa tehdä mitään? Toisaalta et myöskään koe tarvetta nukkua, joten sinä vain olet, siinä, sohvalla surfailemassa laiskasti netissä tai katselemassa ostoskanavaa, kun ei sieltä televisiosta muuta tule.
Miten selität tämän olotilan ikiliikkujille ja touhottajille?

Mitä on kosto? ja miksi se on myös rangaistus?

Oikeus - jollekin yksilölle (oikeusjärjestyksen mukaan) kuuluva etu tai valta tehdä jotakin (käytetään myös termiä subjektiivinen oikeus)
oikeudenmukaisuus - se mikä on oikein
kosto - epäoikeudenmukaiseksi koetun kohtelun johdosta suoritettu toimenpide, jolla pyritään vahingoittamaan vääryyttä aiheuttanutta henkilöä, tämän omaisuutta tai lähipiiriä.
rangaistus - rikoksen seuraus rikoksentekijälle

En oikein ymmärrä?
jos minulla on oikeus, minulla on valta tehdä se mikä on oikein oikeudenmukaisesti.
Tästä seuraa se, että oikeutta rikkova saa minulta rangaistuksen.
Hullua tässä on se, että yksilönä antamani rangaistus onkin kostoa, joka pyrkii vahingoittamaan vääryyttä tehnyttä henkilöä, tämän omaisuutta tai lähipiiriä.
Toisaalta yhteiskunnan langettama rangaistus on oikeudenmukaisuutta, vaikka sekin pyrkii vahingoittamaan vääryyttä tehnyttä henkilöä, tämän omaisuutta tai lähipiiriä. missä siis vitsi piilee?

Onko oikeudenmukaisempaa, että useat ihmiset ovat yhtä mieltä rangaistuksen (koston) laadusta kuin yhden ihmisen (uhrin/toimeenpanijan) mielipide rangaistuksen laadusta? Voiko useat yksilöt tai yksilö tehdä virhearvion rangaistuksessa ja ylilyödä rangaistuksen määrän? milloin ihmiset ylittävät rangaistuksessa koston kynnyksen?

Aggressio - yksi osa ihmisen käyttäytymistä, joka voi ilmetä muun muassa haastavana käytöksenä, vihamielisyytenä, hyökkäävyytenä, äärimmäisenä kilpailullisuutena, hyökkäysten aloittamisena tai tapana tai käytäntönä ryhtyä helposti hyökkäyksiin sekä eri muotoisena vihamielisenä tai tuhoavana käyttäytymisenä tai toimintana hyvin erilaisissa muodoissaan. Aggressio on tunne ja taipumus ja eri asia kuin väkivalta.

Ärtyminen/ärsyyntyminen - henkilö kokee itsensä häirityksi tai tuntee, että jokin henkilö, asia tai ilmiö rikkoo yleisiä sopimuksia esim. käyttäytymisnormeja.

Loukkaantuminen - on kipua nykyhetkessä. Loukkaantuminen tuntuu samalta kuin suru – olo on tyhjä ja pettynyt. Jos ihminen ei suostu unohtamaan loukkaantumistaan, niin hän usein käyttää kärsimystään rangaistakseen toista. Loukkaantumisen tunne voi syntyä toisen ihmisen epäkunnioittavasta käyttäytymisestä, omasta väsymyksestä ja stressistä, eilisen päivän tai lapsuuden tapahtumista tai kaikkien niiden yhteisvaikutuksesta eli se voi liittyä tilanteeseen, fyysiseen ja psyykkiseen vointiimme ja/tai muistoihimme.

Suuttuminen - kokemus henkilön, asian tai ilmiön epäoikeudenmukaisuudesta toista henkilöä, asiaa tai itseään kohtaan. mikä erottaa suuttumuksen vihasta?

Viha - inhon, vastenmielisyyden, antipatian tai vihamielisyyden tunne. Viha voi kohdistua tunteen kokijaan, toiseen henkilöön, asiaan tai ilmiöön. Usein vihalla tarkoitetaan voimakasta tai intohimoista tunnetta, mutta viha voi olla myös "kylmää", tai vähäistä inhoa. Viha voi perustua vihan kohteen pelkoon tai aiempiin negatiivisiin kokemuksiin kohteesta. on luonnollista vihata sellaista, joka uhkaa henkilön olemassaoloa, hyvinvointia tai arvomaailmaa.

Raivo - tarkoittaa aggressiivista tunnetta ja mielentilaa sekä niitä ilmentävää käyttäytymistä. Raivon vallassa olevan ihmisen harkinta ja päätöksenteko ei ole samalla tavoin kontrolloitua kuin normaalisti. Raivo voi ilmetä sanoina, eleinä tai väkivaltaisina tekoina.

Kateus on voimakas aggression ja tuhoavuuden lähde, samoin kuin mustasukkaisuus, jonka voi katsoa olevan kateutta rakkaudesta ja tavallaan oman asemansa puolustamista. Kateuden nähdään usein olevan väärää ja vahingollista, mutta itse asiassa on mahdotonta vetää raja omien etujen oikeutetun aggressiivisen puolustamisen ja kateuden välille.

Häikäilemättömyys ja röyhkeys ovat aggression avoimia ilmenemismuotoja. Alistetussa asemassa elänyt voi olla oppinut toteuttamaan aggressionsa salaa. Katkeruus hänen kohdallaan voi johtaa epärehelliseen käyttäytymiseen ja rikollisiin menetelmiin hyvän hankkimiseksi.

Ovatko tunteet oikeudenmukaisuuden mittarit?
Joku voisi sanoa, että viha ja loukkaantuminen ajaa kostoon, suuttuminen rangaistukseen. Kuitenkaan tunteittemme herättämät ajatukset eivät aina pidä paikkaansa, vaan ne voivat pohjautua enemmän aikaisempiin kokemuksiin, asenteisiin suhteessa toisiin ja itseensä sekä käsityksiin oikeasta ja väärästä, kuin tilanteeseen, joka tunteen laukaisee.
Meillä on myös taipumus aggressioon, sillä me puolustamme omaamme ja kilpailemme paremmasta elämästä. Onko siis ihme, että haluamme rangaista niitä, jotka uhkaavat, sabotoivat tai estävät pyrkimyksemme?

Kosto voi olla myös puolustautumisen keino, jolla varmistetaan, ettei toisen henkilön hetkellisesti saavuttama voitto meistä muutu pysyväksi tavaksi alistaen käyttää hyväksi häviäjää.
Voisiko tämän kääntää myös niin, että yhteiskunnan rangaistus yksilöä kohtaan varmistaa, ettei yksilön hetkellisesti saavuttama voitto yhteiskunnan oikeudesta muutu pysyväksi tavaksi alistaen käyttää hyväksi yhteiskuntaa tai tämän erillisiä yksilöitä?

Voisiko kosto olla aina seurausta aggressiosta, oli se sitten ärtymystä, loukkaantumista, suuttumista, vihaa, raivoa, kateutta, mustasukkaisuutta tai katkeruutta?
Voiko kostaa tunnetilassa, joka yleensä luokitellaan voimakkaaksi mielihyvän tunteen kokemukseksi, kuten ilossa, rakkaudessa, hyväntuulisuuden vallitessa, helpottuneena, rentoutuneena, onnellisena?
Voiko tunteiden hallitessa olla oikeudenmukainen ja päättää rangaistuksen luonteesta?
Onko objektiivisyys rangaistuksen ero kostosta, jokavoisi siis myös olla subjektiivisesti valittu rangaistus.

Filosofia - ajatteluperinne ja oppiala, joka pyrkii tutkimaan muun muassa todellisuuden perimmäistä olemusta, tiedon yleisiä ehtoja, kauneuden ja arvojen olemassaoloa, hyvän yhteiskunnan ehtoja, ihmisenä olemisen luonnetta sekä näihin kytkeytyviä yleisiä teemoja. filosofia on enemmän tutkimusmenetelmä kuin joukko väittämiä tai teorioita. Filosofinen tutkimus perustuu järkeen ja rationaalisiin perusteluihin, ja pyrkii välttämään perusteettomia oletuksia. Tutkimuksen tavoitteena on systematisointi, yleisyys ja asioiden syvempi ymmärtäminen

Etiikka - tutkimusala, joka tutkii moraalia ja siihen liittyviä kysymyksiä kuten eettisen toiminnan periaatteita, oikeaa ja väärää, hyvää elämää, sekä arvojen ja eettisten väittämien luonnetta. Etiikka on sidoksissa muuhun ajatteluun siinä, että vastaukset eettisiin kysymyksiin riippuvat usein vastauksista todellisuuskäsitystä tai muita ajattelun osa-alueita koskeviin kysymyksiin.

Moraali - on yhteisössä vallitsevia käsityksiä, arvostuksia ja käyttäytymissääntöjä, jotka koskevat hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää, arvokasta ja arvotonta, hyväksymistä ja hylkäämistä.

Laki - koostuu muun muassa velvoittavista oikeusnormeista ja sisältää usein erilaisia määritelmiä. Oikeuslähteenä laki on sen soveltajaa vahvasti velvoittava.

Oikeusnormit - ovat kieltäviä, käskeviä tai sallivia. Oikeusnormit eroavat esimerkiksi moraalisista normeista siten, että oikeusnormi sisältää aina julkisen pakkovallan käytön uhan siten, että oikeusnormin rikkomisesta lainsäätäjä on määrännyt seuraamuksen, kuten oikeustoimen pätemättömyyden, velvollisuuden suorittaa vahingonkorvausta tai rangaistuksen. Lain rikkomuksen tutkii ja seuraamuksen määrää asiallisesti, alueellisesti ja asteellisesti toimivaltainen tuomioistuin.

Lopulta
Olen yhtä sekaisin kuin alussakin. Huomaan joutuvani yksinkertaisia kysymyksiä tehtyäni outoon kurimukseen, joka sitoo itseensä ihmisen perimmäisiä käyttäytymismalleja, tunnetiloja ja ajattelun määrittelyä. On outoa, että niinkin usein käytettyihin, ilmiselviin sanoihin ei olekaan yksinkertaista, tyhjentävää vastausta. On mielestäni sekavaa, että sama asia voi tarkoittaa eri asioita riippuen viitekehyksestä, joihin ne laitetaan.

Toisaalta, kosto ei ole minulle konkretisoitunut käsite. En muista koskaan ajatelleeni, että kostampa tämän asian tuolle tyypille. En ole myöskään kadehtinut ystäväni tavaroita tai ammatteja ja olen ollut vilpittömästi iloinen siitä, jos heillä menee hyvin. En ole halunnut kostaa heille sitä, minkälaisia he ovat olleet, sillä mielestäni ihmisyyteen kuuluvat kaikenlaiset pikkuvirheet.
Toisaalta olen ajatellut, että on vain reiluutta ja oikeudenmukaisuutta se, että jos tuo tekee noin, on minulla oikeus tehdä samoin. Esimerkiksi, jos mieheni kävisi vieraissa, olisi minulla oikeus samaan. Tässä on kysymys tilien tasaamisesta, eli varmaankin kostosta puhtaimmillaan, vai onko? Onko se kosto, jos mieheni hyväksyisi syrjähyppyni omansa jälkeen, tai jos tekisin sen salassa niin, ettei mieheni tietäisi siitä? Tai jos minä nauttisin siitä enemmän kuin normaalista seksielämästä mieheni kanssa? tai jos syrjähypyt pompittuamme pääsisimme tilanteen yli ja latkaisimme luottamuksellista parisuhdetta? Onko kosto myös moraalista niin, että sen vahingollisuuden määrä vaikuttaa lopputulokseen ja lopulta haalistuu kosto pelkäksi ongelman ratkaisuksi. en tiedä, en tosiaankaan tiedä....

asuntolaina onkin monimutkainen juttu

Kävimme sitten hakemassa asuntolainaa mieheni kanssa. Tai oikeastaan lainalupauksen, että saamme lainaa sitten kun löydämme asunnon, joka miellyttää meitä.

Ajattelin, että meillä olisi siihen 150 000e asti varaa maksaa lainaa pankille ja olin oikeassa, saatiin lainalupaus siihen mutta järkyttävää on vain se, että asuntomarkkinoilla ko. summa ei pääkaupunkiseudella riitä kuin kolmioon, eikä sekään edes moneen myynnissä olevaan sellaiseen (jos siis ei halua asuntoa idästä tai vantaalta/espoosta).

Lainanhaku itsessään oli myös eksoottinen kokemus, sillä opntolainassa kun kyse ei ollut muusta kuin rastista kelan paperissa, josta saatu vastaus kiikutettiin pankkiin ja rahaa sai tilille. Nyt lainavirkailija ensin oikein kätteli ja sitten alkoikin tenttaus. Onneksi meillä oli palkkatodisteet mukana, sillä niitähän se ensiksi katsoi. Sitten kysyttiin velat ja nykyisen asunnon vuokra, perheen koko ja mitä jäi palkasta käteen kuussa. Sitten olikin paljon puhetta lainasta ja piru mikä sotku sen setviminen on, minkälaisilla ehdoilla lainaa otetaan.

Ensiksikin, lainan korko piti päättää prime tai euroborista, joista prime on pankin oma hidas korko (jolle ei sitten saanut korkokattoa, josta muuten lisää myöhemmin) ja eurobor vikkelämpi liikkeinen korko (johon saa korkokaton). Päätettiin tietty ottaa eurobor, koska korkokatto on hyvä olla olemassa tälläisilla lainoilla.
Sitten meidän oli päätettävä kuinka kauan lainanmaksu kestää ja päätettiin se yleinen 25vuotta, tosin iloisena yllätyksenä oli, että korkokatto ei ollutkaan lainaan sidottava juttu, vaan sen sai ostaa 1-10v ajanjaksolle alkaen 4.000e/kerta (yhteensä siis 154.000e).

Meillä oli myös tämä pikku ongelma, eli eihän me miehen kanssa mitään varallisuutta omisteta eikä säästöjä ole päässyt tulemaan, joten lainan vakuutena toimii itse ostettava asunto. Meidän on silti myös maksettava 3.000e pankille siitä hyvästä omavastuuna ed. mainitun lainan päälle
(yht. 157.000e), että haluamme ensiasunnon ilman aikaisempaa varallisuutta.

Kun tuli aika valittava maksuerät, niin niitä oli sitten vain kaksi tapaa: tasaerä (eli annuiteettilaina, jossa maksuerän suuruus on koko ajan sama) tai tasalyhennys (Jossa lainaa lyhennetään samankokoisin erin ja kun korko vähenee ajan kuluessa pienenee myös summa, joka pankille maksetaan).
Tasalyhennyksessä hyvä puoli on se, että vaikka maksuerä on aluksi korkea, se pienentyy ajan mittaan siedettäväksi ja pankki voittaa siinä itselleen noin 5.000e ylimääräistä lainan päälle. Huono puoli tasalyhennyksessä on, että se korkea maksuerä kestää noin 15 vuotta ennen kuin se vähenee siedettävälle tasolle.
Tasaerässä oli hyvä puoli se, ettei maksettava summa muutu koko lainan aikana vaikka korot heilahtelisi (maksuaika vain pitenee) ja maksuerä on pienempi mutta ikävä puoli oli se, että korkojen heilahdellessa maksuaika pitenee ja pankki saa 30.000e ylimääräistä lainasta.
Meidän oli pakko valita tasaerä, sillä ei meillä ole mahdollisuuksia maksaa kallista hintaa yli 15 vuotta varsinkin, kun meillä on pieni lapsi koko tuon ajan (tämä siis nostaa meidän pankille maksaman lainan 189.000 euroon) .

Ainiin, sitten meidän oli myös katsottava, että asunto, jonka ostamme on omalla tontilla ettei siihen tule yhtiövastineeseen lisää lainasta ja parhaimmillaan sekin nostaa "vuokra"hintaa yli tonniin kuussa. Lopuksi lainavirkailija hymyili, kehoitti meitä pysymään vuokra-asunnoissa ja lähetti meidät matkoihin.

flussaista ajatelmaa dokumenttien tarkoituksesta

Olen nyt vapaalla, hurjan yhden kokonaisen päivän kestävällä lomalla töistä ja sen velvotteista. Mikäköhän siinä on, että aina lomilla sairastuu mutta töissäollessa on terve kuin pukki?

Tälläkin hetkellä kurkkua kutittaa, nenästä valuu räkää ja pää on humiseva kaikukoppa. Ja tottakai minä hoidan myös pientä poikaani kipeänä, varsinkin kun siltä vihulaiselta sain tämän flunssan ja poika puolestaan sai oman flunssansa tarhasta, kuinka mukavaa onkaan tämä virusten kierrättäminen.

Olen tässä ajatellut kuinka pienestä on kiinni ihmisen onni ja epätoivoisuus. Tuntuu, että joskus asenne ratkaisee päivän tapahtumien luonteen. Toisaalta olen huomannut, että verensokerinlasku aiheuttaa ainakin minulle jatkuvakestoisen ärsytystilan, jossa sokeasti uskon kaikkien muiden tahallisesti ärsyttävän minua ja kokeilevan sietokykyni rajoja. Toisaalta tässä tilassa usein kokeilen nopeita verensokerin nostattajia kuten suklaata tai keksejä ihan vain siltä varalta jos olenkin sitten erehtynyt muiden suhteen.
Voin kertoa että olo on kuin valaistuneella munkilla maailman muuttuessa miellyttäväksi ja olotilani renteutuessa vatsan saatua tahtonsa läpi stressintäyteisen pääni ajatusten ylitse. Ruuassa on mystiikkaa, uskon siihen todella.

Toisaalta katsoin dokumentin, jossa syöminen ja ruuan laittaminen rinnastettiin seksiin, ja täytyy sanoa, että se kuulosti yhtä typerältä kuin se dokumentti, joka selvitti aivastuksen saloja ja se oli löytänyt porukan, joka väitti aivastusta kehon pikku orgasmiksi. Eipä tarvitse katsoa kuin pienen vauvan aivastus- ja syömistouhuja, niin järkettävä totuus tulee ilmi.
Sehän syö elääkseen, eloonjääminen menee ohi eroottisuuden! ja
vauvan nenä on kamalan pieni eikä se osaa niistää, aivastus on verraton ja kätevä tapa tyhjentää räästä täyttyneet nenäontelot!
Voi hitsi kuinka vieraantuneita jotkut ovat todellisuudesta. Toisaalta olen tullut siihen tulokseen, että nämä pikkudokumentit täyttävät ihmisten tirkistelynhalut. Joskus mentiin friikkisirkukseen tai tivoliin katsomaan karvaista naista, epämuodostumia, liikalihavia ja muuten vain outoja kanssasisariamme ja -veljiämme. Koska nyt sellainen on lakkautettu reaalimaailmassa, voidaan hyvällä omatunnolla näytellä TV:ssä puolesta tunnista tuntiin jotain elämän runtelemaa yksilöä tai sodan kauhua tai mielipuolien tekosia. Tietyllä tavalla myös reality-sarjat liittyvät tirkistelyhaluistan ihmisten listalle alta yksikön. Varsinkin jos siellä on draamaa ja ihmissuhdesotkuja.

Voidaan kysyä mikä meitä vaivaa? Olemmeko niin sairaalloisen uteliaita, että kaikkea pitää ymmärtää mitä maailmassa tapahtuu? olemmeko jotenkin onnellisempia sen jälkeen, kun näemme jonkun murhaajasta tehdyn profiilidokumentin tai koko ikänsä hyljeksittynä ollut ihminen kertoo miten häntä on nöyryytetty ja alistetu. Ehkä minä olen outo ja kiihkoan turhasta, toisaalta on mielenkiintoista kuinka paljon tälläistä materiaalia esitetään

Hiljaista luovuutta

Olen taiteellinen ihminen, tai niin minulle väitetään.
Minä kirjoitan, maalaan, muokkaan erilaisia materiaaleja ja ompelen, neulon mutta en virkkaa =), tai en ainakaan mitään kelvollista. Minun päähäni mahtuu kokonaisen universumin historia ja tulevaisuus, jota olen yli kymmenen vuotta rakentanut mielessäni. Mieleni on koko ajan liikkeessä ja rauhoittaakseni sitä piirrän, kirjoitan tai luen mutta nykyään myös siivoaminen on onnistunut tasaamaan levottomuuttani. Ja kun teen jotain, keskityn niin ankarasti että unohdan syödä tai juoda ja en kuule mitä minulle puhutaan.

Toisaalta olen ajatellut, että kyse onkin luomisen tarpeesta, halusta järjestykseen ja sisäisten maailmojen esiin tuomista. Toisaalta luon myös tarpeeseen, sillä jos jostakin puuttuu jokin koriste-esine, taulu tai vaate, voin helposti tehdä sen itse enkä joudu näkemään sitä vaivaa, että etsisin kaupasta minua miellyttävän vastaavan objektin.
Minua onkin myös kritisoitu, että olen liian itsevarma ja annan ymmärtää että luominen on helppoa. Eihän se ole niin mutta en anna sen häiritä päättäväisyyttäni. Jos haluan jotain, teen sen eteen töitä, että saan sen. En odota, että se tipahtaisi eteeni tai joku muu antaisi sen minulle, mutta en myöskään jaksa valittaa kuinka vaikeaa matka kohteen luokse on.
Toisaalta en minäkään onnistu tekeleissäni aina. Jotkut luomuksista ovat niin hirveän näköisiä että sopisivat varmaan nykytaiteen museoon Kiasmaan, mutta ei todellakaan omaan kotiini. Takaiskut ovat kuitenkin opettavaisia ja seuraavalla kerralla osaan välttää (toivottavasti) samaa virhettä. Toisaalta jos aikaa kuluu tarpeeksi, unohdan koko virheen ja toistan itseäni tyypillisellä rutiinilla.

Olen myös huomannut, ettei luominen ole kuin pyörällä ajoa. Jos ei kirjoita, maalaa, piirrä, ompele pitkään aikaan, taidot rapistuvat ja ilmaisusta tulee kapeaa sekä haparoivaa. Asiat joita on osannut ennen silmät kiinnikin vaatii usemman tunnin työn eikä se siltikään ole yhtä hyvä kuin ennen. Toisaalta aika on ehkä antanut uuden näkökulman tai toisen tekniikan, jota pystyykin hyödyntämään sillä hetkellä ja omalla tavallaan kehitystä tapahtuu, vaikka se ei enää olekaan samantyylistä kuin edellinen.

Asuntokauppoja metsästämässä

Haluan ostaa asunnon. Länsi-Helsinki olisi kiva paikka asua, pääsisimme töihin helposti ja pojan tarhakin on siellä. Mutta mikä siinä on, että 3-4h (kerrostalo)asunnot pyörivät siinä 200 000e molemmilla puolin? Lauttasaaressa parhain tarjous taisi olla yli puoli miljoonaa euroa, huh huh. Näillä hinnoilla minun on edes turha haaveilla rivi- tai omakotitalosta. Ei minulla ole mitään säästöjä tai pääomaa, eikä muuten ole miehelläkään.

Ja entä sitten se lainansaanti-viidakko? miltä pankilta hakea ja mitä maksutapaa käyttää. Onhan noita neuvojia mutta kalliiksi tulee silti. Laskureita kun käytin niin suurin osa takaisinmaksu erästä onkin korkoa eikä itse lainaa, kyllä pankit saavat voittoa meiltä typeriltä ihmisiltä, jotka haaveilemme omasta kodista.

Toisaalta ongelmia tuottaa se, että haluaisin myös lisää lapsia. Niin, tiedän kyllä että nykyään niitä ei montaa tehdä mutta itse haluaisin kolme tai neljä, onkohan siis minussa jotain vikaa? En edes ole mikään erityisen lapsirakas, omaani rakastan ja sisarusten lapsista tykkään mutta muiden lapsia siedän jos huomioin ollenkaan. Toisaalta kyseessä voi olla myös itsekäs ajatus ikääntymisestä, jolloin sananlaskukin sanoo, että lapset ovat vanhuuden turva. Ja mitä enemmän lapsia, sitä suurempi todennäköisyys on, että edes yksi viitsii käydä katsomassa ikäloppuja vanhempiaan vanhainkodissa. Tai huomaa, jos sitä kotona alkaa jättää syömättä ja peseytymättä tai alkaa unohdella helloja päälle ja laittaa kissan uuniin ja puhelee ruukkukasveille ja luulee olevansa taas kaksikymppinen ja ja ja.. Kyllä minä keksin näitä vanhuuden suomia iloja, joista pitäisi ikääntyvää suojella, kun tuskin sitä itse enää siinä vaiheessa tajuaa minkään olevan enää vinossa.

Tämä taas tuottaa siis omat ongelmansa asunnon ostolle. Jos ajatellaan tälläistä suurperhettä samankaton alla, niin ihanteellisinhan olisi kaksikerroksinen omakotitalo 6h+k+s. Tai näin ajattelisin. Jokaisella olisi oma (makuu)huone ja vielä olohuoneessa voisi vieraita viihdyttää. Toisaalta järkevällä tilanjakoratkaisulla voisi 4h+k mennä kerostalossa, jos kaksi makuuhuonetta pystyisi jakamaan per kaksi lasta. siinä jäisi sitten yksi kokonainen makuuhuone meille vanhemmille. Mutta nämä on näitä ajatuksia, joita pyörittelen päässäni, sillä en edes tiedä tulemmeko sitä asuntoa koskaan ostamaan, kivaa se silti olisi.

Tämän päivän väsymyksestä

Olen ollut aamun töissä ja päivällä pääsin pariin viikkoon ensimmäistä kertaa taas shoppailemaan. Uskomatonta se häly ja ihmistungos keskustassa. Minä en voinut uskoa, etten ole sitä ennen huomannut. Jotenkin olen aina ennen viihtynyt keskustassa mutta en enää, sitä vaan menin kaupasta toiseen ihmismeren mukana ja koetin muistaa mitä ihmettä olin mennyt sinne ostamaan.

Jopa ruokapaikka oli meluista ja levoton. Söin äkkiä hampurilaiseni ja koetin olla kuulematta ihmisten puheita viereisissä pöydissä. Tai taisivat he osaksi kiljuakin, sen verta äänekästä muiden keskustelut olivat.

Kotona sitten annoin miehelle pusun ja maksoin laskut tietokoneella, jossa tehtävässä taidan olla vieläkin. Jäin miettimään että miksiköhän myyjät tulivat niin auliisti auttamaan minua vaikken pyytänyt, olikohan ulkonäössäni jotain eksyneen ja hämmentyneen oloista. Tai olinkohan jotenkin vain väsyneen ja nuutuneen oloinen, enpä tiedä mutta siltä minusta kuitenkin tuntui. Oli inhoittavaa nähdä itseään peileista, kun en näyttänyt yhtä fressiltä ja muodikkaalta kuin muut ympärilläni. Tajusin myös hämmentyneenä, että saatoin olla kaupan vanhimmasta päästä oleva asiakas, onkohan aika mennyt ohitseni? Miksi teineille tehdään paljon siistimpiä vaatteita kuin aikuisille?

Enpä tiedä. Pieni poikani nukkuu ja huomenna vapaapäivänäni hoidan häntä kotona. Täytyy myöntää, että taidan shopata eniten lapselleni, sillä nytkin mukaan tarttui mm. kuravaatteet ja pyjamia. Itselleni Ostin sen yli puoli vuotta himoamani mustan hupparin ja punaisen nahkavyön, joka oli tarjouksessa, sunnuntain rippijuhlalahjaksi taas tarttui haaviin emokorvikset ja kiinamerkki "rakkaus" - avainlenkki.

Huomaan etteivät ajatukseni pysy koossa, joten tulen taas kun kirjoituttaa.